Sote-uudistuksen toteutuminen alueittain

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus oli yksi Suomen historian suurimmista hallinnollisista muutoksista. Vuoden 2023 alussa vastuu sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta siirtyi kunnilta 21 hyvinvointialueelle ja Helsingin kaupungille.

Nyt kun uudistuksesta on kulunut yli kaksi vuotta, alueellisia eroja on alkanut muodostua. Joillakin alueilla palvelut toimivat aiempaa paremmin, toisilla tilanne on heikentynyt merkittävästi.

Rahoitusmalli puristaa

Hyvinvointialueiden suurin haaste on ollut rahoitus. Valtio rahoittaa alueiden toiminnan, ja useimmat alueet ovat todenneet saavansa liian vähän rahaa tarpeisiinsa nähden.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on seurannut uudistuksen etenemistä järjestelmällisesti. Seurantatietojen mukaan erityisesti perusterveydenhuollon saatavuudessa on suuria alueellisia eroja. Parhaimmillaan lääkäriin pääsee viikossa, pahimmillaan odotusaika on kuukausia.

Alueiden taloustilanne vaihtelee dramaattisesti. Osa alueista on joutunut turvautumaan lisälainanottoon, ja muutamat ovat jo alijäämäisiä ensimmäistä kertaa. Hallitus on asettanut tiukat rajat alijäämien kasvulle, mikä pakottaa alueita karsimaan palveluja.

Henkilöstöpula pahenee

Sote-alan työvoimapula on uudistuksen suurimpia esteitä. Erityisesti hoitajista, lääkäreistä ja sosiaalityöntekijöistä on pulaa lähes kaikkialla maassa. Tilanne on kärjistynyt pienillä hyvinvointialueilla, joilla rekrytointi on vaikeinta.

Monet alueet ovat joutuneet turvautumaan kalliisiin vuokratyöntekijöihin, mikä kasvattaa kustannuksia entisestään. Kierre on hankala: säästöpaineet johtavat henkilöstövähennyksiin, mikä lisää jäljelle jäävien työtaakkaa ja pahentaa alan veto- ja pitovoimaongelmia.

Palkkakehitys on ollut yksi keskustelluimmista aiheista. Hoitajien palkkaohjelma on edennyt hitaasti, eikä se ole onnistunut merkittävästi parantamaan alan houkuttelevuutta.

Digitalisaatio etenee hitaasti

Uudistuksen yhteydessä luvattiin merkittäviä parannuksia sähköisiin palveluihin ja tietojärjestelmiin. Todellisuudessa digitalisaatio on edennyt hitaammin kuin toivottiin.

Eri kuntien ja sairaanhoitopiirien käytössä olleet tietojärjestelmät eivät keskustele keskenään, ja yhtenäistäminen on osoittautunut kalliiksi ja hitaaksi prosessiksi. Potilaiden tietojen siirtyminen järjestelmästä toiseen on aiheuttanut ongelmia, ja inhimillisiä virheitä on tapahtunut.

Onnistuneita esimerkkejä kuitenkin löytyy. Joillakin alueilla etävastaanottotoiminta on kasvanut merkittävästi, ja asiointi on sujuvoitunut sähköisen ajanvarauksen ansiosta.

Alueelliset erot syvenevät

Ehkä huolestuttavin kehityssuunta on alueellisten erojen syveneminen. Etelä-Suomen suurilla hyvinvointialueilla, joilla on laaja väestöpohja ja monipuolinen elinkeinorakenne, palvelut toimivat kohtuullisesti.

Sen sijaan Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asutuilla alueilla tilanne on haastava. Pitkät etäisyydet, väestön ikääntyminen ja vaikeudet rekrytoida henkilöstöä muodostavat yhdistelmän, jota rahoitusmalli ei riittävästi huomioi.

Terveyskeskusten sulkeminen ja palvelujen keskittäminen kauemmas ovat herättäneet voimakasta vastustusta paikallisissa yhteisöissä. Moni kokee, ettei uudistus ole tuonut luvattuja parannuksia vaan heikentänyt arkea.

Miten tästä eteenpäin

Sote-uudistuksen alkuperäiset tavoitteet — palvelujen yhdenvertaisuus, kustannusten hillintä ja integraation paraneminen — ovat edelleen relevantteja, mutta niiden saavuttaminen edellyttää merkittäviä korjausliikkeitä.

Rahoitusmallin uudistaminen on välttämätöntä. Nykyinen malli ei riittävästi huomioi alueiden erilaisia olosuhteita ja palvelutarpeita. Lisäksi kannustimet tehokkuuteen ja innovaatioihin ovat puutteellisia.

Uudistuksen onnistumista voidaan todella arvioida vasta vuosien päästä. Rakenteellisten muutosten vaikutukset näkyvät hitaasti, ja alkuvaiheen ongelmat ovat tietyssä mielessä odotettuja. Ratkaisevaa on, opitaanko virheistä ja korjataanko kurssia ajoissa.