Veropolitiikan kipupisteet — kuka maksaa eniten

Suomen verojärjestelmä kerää vuosittain yli 100 miljardia euroa veroina ja veronluonteisina maksuina. Veroaste on OECD-maiden korkeimpia — noin 43 prosenttia bruttokansantuotteesta. Silti julkinen talous on alijäämäinen ja velkaantuu vuosi vuodelta.

Samalla verojärjestelmän oikeudenmukaisuudesta käydään jatkuvaa poliittista kamppailua. Kuka maksaa liikaa ja kuka liian vähän?

Ansiotulot kantavat raskaimman taakan

Suomen verotus kohdistuu erityisen voimakkaasti ansiotuloihin. Progressiivinen tulovero yhdistettynä kunnallisveroon, sairausvakuutusmaksuihin ja eläkemaksuihin nostaa palkansaajan kokonaisveroasteen helposti 40–50 prosenttiin tuloista.

Verohallinnon tilastojen mukaan noin 60 prosenttia kaikista valtion tuloveroista kerätään keskituloisilta palkansaajilta. Tämä ryhmä on verotuksen selkäranka — riittävän suuri massa tuottamaan merkittävät verotulot, mutta vailla suurituloisten mahdollisuuksia optimoida verotustaan.

Työn verotuksen keventämistä ovat ajaneet niin hallitus kuin oppositio, mutta käytännössä keventämisen varaa on vähän ilman merkittäviä säästöjä tai uusia tulonlähteitä muualta verojärjestelmästä.

Pääomatuloverotuksen erilliskohtelu

Suomen verojärjestelmän kiistanalaisin piirre on pääomatulojen erillisverotus. Pääomatuloja verotetaan tasaverolla — 30 prosenttia 30 000 euroon asti ja 34 prosenttia sen ylittävältä osalta — riippumatta verovelvollisen kokonaistuloista.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että henkilö, joka saa 100 000 euroa osinkotuloina, maksaa huomattavasti vähemmän veroja kuin saman summan palkkatulona ansaitseva. Kun osinkojen osittainen verovapaus lisätään kuvaan, efektiivinen veroaste voi jäädä alle 30 prosentin.

Listaamattomien yhtiöiden osinkoverotus on erityistapaus. Yrittäjäomistaja voi nostaa merkittäviä summia osinkoina huojennetulla verokannalla, mikä on johtanut tilanteeseen, jossa varakkaiden yrittäjien veroaste on usein matalampi kuin heidän työntekijöidensä.

Arvonlisävero ja kulutusverot

Hallituksen päätös nostaa yleistä arvonlisäverokantaa 25,5 prosenttiin on herättänyt kritiikkiä. Kulutusverojen korotukset ovat regressiivisiä — ne rasittavat suhteellisesti eniten pienituloisia, jotka käyttävät suuremman osan tuloistaan kulutukseen.

Valmisteverojen kiristykset polttoaineissa, alkoholissa ja tupakassa lisäävät kuormitusta entisestään. Erityisesti maaseudulla, jossa autoilu on välttämätöntä, polttoaineveron korotukset tuntuvat arjessa konkreettisesti.

Hallitus on perustellut korotuksia julkisen talouden tasapainottamisella, mutta kriitikot huomauttavat, että kulutusverojen korotukset yhdistettynä ansiotuloveron kevennyksiin siirtävät verotaakkaa pienituloisilta keski- ja hyvätuloisille.

Yritysverotuksen kilpailukyky

Suomen yhteisöverokanta on 20 prosenttia, mikä on kansainvälisesti kilpailukykyinen. OECD:n ajama 15 prosentin minimiverosopimus on kuitenkin muuttanut kansainvälisen verokilpailun dynamiikkaa.

Suuryritysten verosuunnittelu on edelleen merkittävä ongelma. Voittojen siirtäminen matalan verotuksen maihin, konserniavustukset ja rojaltimaksut mahdollistavat efektiivisen veroasteen painamisen huomattavasti nimelliskantaa matalammaksi.

Pienten ja keskisuurten yritysten kohdalla tilanne on erilainen — niillä ei ole vastaavia mahdollisuuksia kansainväliseen verosuunnitteluun, ja ne maksavat veronsa pääosin Suomeen.

Veropohjan rapautuminen

Pitkän aikavälin haaste on veropohjan rapautuminen. Digitalisaatio, alustataloude kasvu ja kansainvälisen kaupan murros haastavat perinteisiä verotuksen malleja.

Digi- ja alustayritysten verottaminen on osoittautunut vaikeaksi. Monet kansainväliset yritykset toimivat Suomessa merkittävällä liikevaihdolla mutta maksavat veroja minimaalisesti hyödyntäen kansainvälisiä rakenteita.

Harmaa talous on toinen veropohjan vuoto. Rakennusalalla, ravintola-alalla ja kotitalouspalveluissa pimeän työn osuus on arvioiden mukaan merkittävä, ja verovalvonnan resurssit ovat rajalliset.

Uudistuksen tarve

Verojärjestelmän kokonaisuudistuksesta on puhuttu vuosikymmeniä, mutta poliittinen rohkeus sen toteuttamiseen on puuttunut. Jokainen muutos tuottaa voittajia ja häviäjiä, mikä tekee uudistuksesta poliittisesti riskialtista.

Asiantuntijoiden piirissä on laaja yhteisymmärrys siitä, että ansio- ja pääomatuloverotuksen eriytymistä tulisi kaventaa, veropohjan aukkoja tilkitä ja kulutusverojen regressiivisyyttä kompensoida tulonsiirroilla. Käytännön toteutus on kuitenkin kiinni poliittisesta tahdosta, jota ei toistaiseksi ole riittävästi löytynyt.